keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Opintomatka Japaniin 18. - 23.9.2018

Hankkeen matkailuyrittäjät avasivat syyskuun lopulla tietä Hämeen tunnetuksi tekemiselle Japanissa, kun he osallistuivat Tokioon suunnatulla opintomatkalla maailman suurimmille JATA 2018 -matkamessuille. Messujen lisäksi yrittäjille järjestettiin yksityinen workshop-tilaisuus, johon oli kutsuttu joukko merkittäviä japanilaisia matkanjärjestäjiä, tukkukauppiaita, toimittajia sekä Suomi faneja. 



Tilaisuus järjestettiin JATA 2018 -messuja lähellä sijaitsevassa hotellissa. Paikalle saapui yhteensä 35 Suomesta kiinnostunutta myyjää, joiden joukossa olivat mm. maailman suurimman tukkukaupan JTB:n sekä merkittävän Pohjois-Eurooppaa ja Baltian maita myyvän tukkukauppiaan Miki Tourism Ltd:n edustajia. 

Tilaisuuden alussa oli PowerPoint-esitys Hämeestä ja paikalla olevista yrityksistä, jonka esitteli loppilainen Anu Kosonen, Pirteeks-yrityksestä. Esityksen jälkeen yrittäjillä ja asiakkailla oli aikaa keskustella kahden kesken workshop-pöytien ääressä tarkemmin kohteiden tarjonnasta ja alueen nähtävyyskohteista. 





Yrittäjät olivat valmistautuneet tilaisuuteen erinomaisesti. Japanikieliset esitteet kohteista ja pienet viemiset otettiin hienosti vastaan. Workshop-tilaisuus oli intensiivinen ja tunnelmaltaan innostunut puolin ja toisin. Tilaisuuden huipensi lopussa pidetyt arpajaiset, joihin yrittäjät toivat palkintoja. Kauniisti paketoidut paketit sisälsivät mm. muumituotteita, suomalaista designia ja käsitöitä. Viimeistään arpajaisten kohdalla ymmärsimme lahjojen merkityksen japanilaisille. Arpajaisten järjestäminen oli nerokas tapa lopettaa muutenkin erinomaisesti onnistunut asiakastilaisuus. 




Tilaisuus onnistui niin hyvin, että heti matkan jälkeen yrittäjät ovat saaneet jo yhteydenottoja mukana olleilta myyjiltä. Tilaisuuden Tokiossa järjestänyt Kari Halonen ToolBox -travel marketing & consultingista kertoi, että hän ei koskaan aikaisemmin muista tapahtuneen vastaavanlaista kiinnostusta näin pian ensitapaamisen jälkeen. Vaikka matkan anti oli muutenkin monipuolinen, oli yksityinen asiakastilaisuus potentiaalisten japanilaisten myyjien kanssa jotain ennen kokematonta. 

Jotta kontaktit ajan myötä saadaan hyödynnettyä Hämeen matkailun hyväksi, järjesti Matkalla kasvuun -yhteistyöhanke matkan jälkeen vielä valmennustilaisuuden, jossa Kari Halonen ohjeisti yrittäjiä jatkotoimenpiteiden osalta nyt luotujen kontaktien suhteen. 

Opintomatkan ohjelmaan kuului myös tutustumista japanilaiseen kulttuuriin, vierailuja matkailukohteissa, Hakonen alueella ja maaseutumatkailukohteessa.  


Osallistujien kommentteja matkasta

  • Innostitte meidät sellaiseen flow-tilaan, että…. Näin hoidetaan käytännön kansainvälistymistä. Tämä konsepti voisi ja pitäisi olla toimintamallina jatkossakin. Kun kerran pitää kansainvälistyä, niin strategia, tavoitteet, suunnitelmat teon alle. Tähän tarvitaan ammattiverkostoitujat, jotka toiminnallistavat yrittäjille Hämeessä pelikentän ja etsivät oikeita matkailukohteita/maita myynnin edistämiseksi. Hämeessä me yrittäjät, jotka olimme Japanissa ja esittelimme Hämettä workshopissa, teimme sellaisen työn, josta voisivat muut ottaa mallia ja että kansainvälistyminen otettaisiin tosissaan yhtenä elintärkeänä strategiana Hämeen matkailun uudessa toimintamallissa. 
  • Ennen kaikkea: Näin pitää hankerahoja käyttää!! Fokusoidusti ammattitaitoisesti ja osallistujien hyödyksi. 
  • Vielä on paljon tehtävää! Toivottavasti saadaan jatkaa tavalla tai toisella tämän ryhmän kanssa. 
  • Myyntitapahtuman johdolla oikein onnistunut reissu ja niin kuin sanottua, paras tapa käyttää hankerahoja. 
  • Leena, Anne, Kari, Nina ja opas Tokiossa olivat tehneet täydellistä työtä matkan eteen. Oppi, mitä saimme kotiin tuotavaksi, miten japanilaisia ”käsittelemme” tullessaan vierailulle. Hyvää tapakoulutusta meille hämäläisille <3 
  • Nyt olisi ehdottomasti pystyttävä jatkamaan matkailun kansainvälisyyttä ammattilaisten kanssa. Ensi vuonna uudestaan Japaniin ja sitten seuraavat maat. Pitää olla pitkäjänteistä!!! 
  • Tämä hanke ja matkan boostaus pitää saada julki. Hieno tuotekehitys varmasti jatkuu, kun usko omiin tuotteisiin kasvaa. Hyvä tutustua Japanin kulttuuriin ja ihmisiin, arvokasta tietoa, mitä heille voi tarjota. Eksotiikka kiinnostaa ja ihan tavallinenkin! 
x


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Uusi tietosuoja-asetus, GDPR


29.5.2018, Ari Alasaari, Canorama Oy

Uusi tietosuoja-asetus, GDPR, tuli voimaan 25.5.2018 ja sen vaikutuksista yrityksiin haluttiin informoida yhteisellä valmennuksella. Erittäin käytännönläheisen valmennuksen piti Ari Alasaari Canorama Oy:stä.

Asetus sääntelee henkilötietojen keräämistä, käsittelyä ja luovuttamista sekä näihin liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia. Henkilötieto on mitä tahansa informaatiota, mikä on suorasti tai epäsuorasti yhdistettävissä henkilöön nimi, valokuva, sähköpostiosoite, pankkitiedot, internetin yhteisöpalveluissa julkaistut päivitykset, terveydentilaa koskevat tiedot, työmenestys, tilaukset, ostokset, verotunniste, koulutus tai pätevyys, sijainti, käyttäjätunnus ja salasana, harrastukset, tavat, elämäntapa, tietokoneen IP – osoite.

Tietosuoja-asetuksessa määritellään kansalaisen oikeudet liittyen henkilötietojen käsittelyyn. Asetuksen myötä jokaisella EU-kansalaisella on oikeus tarkistaa hänestä tallennetut tiedot, saada tieto siitä miten henkilötiedot on kerätty sekä miten niitä käsitellään ja kenelle niitä annetaan. Lisäksi kansalaisella on oikeus oikaista mahdolliset väärät tiedot sekä poistaa tietonsa rekisteristä. Asetuksessa säädetään rekisterinpitäjille velvollisuus toimia siten, että edellä esitetyt oikeudet toteutuvat.

Rekisterin ylläpitäjällä ei ole oikeutta käyttää rekisteriä muuhun kuin henkilölle ilmoitettuun tarkoitukseen.
• Rekisterin ylläpitäjä ei saa säilyttää rekisterissä tarpeettomia tietoja, eikä myöskään kohtuuttoman kauan
• Rekisterin ylläpitäjä on vastuussa rekisterin oikeellisuudesta
• Rekisterin ylläpitäjän tiedettävä rekisterin käsittelijät


keskiviikko 23. toukokuuta 2018

TripAdvisor ja somen kertaus

15.5.2018 Kirsi Mikkola, Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy

Kevään kansainvälistymisvalmennuksissa painotettiin TripAdvisorin tärkeyttä yrityksen markkinoinnissa. Niinpä teeman ympärille haluttiin järjestää oma valmennuspäivä.

Ympäri maailman 70 % kuluttajista sanoo internetin kuluttaja-arvosteluiden olevan toiseksi luotetuin mainonnan muoto. 92 % kuluttajista luottaa kuulopuheisiin enemmän kuin mihinkään muuhun mainonnan muotoon. Lähes koko Y-sukupolvi (97 %) lähettää materiaalia sosiaalisiin verkostoihin ja jakaa kokemuksiaan ystäviensä kanssa ostoksistaan. 


Päivästä tuli hyvin konkreettinen, kun alkuun yrittäjät tuunasivat itselleen yritysprofiilin TripAdvisoriin. Päivän aikana käsiteltiin mm. mikä on TripAdvisorin hyöty yritykselle, mitkä ovat ilmaiset ja maksulliset mahdollisuudet. Paneuduttiin myös siihen, millainen on hyvä esittely/profiili ja kuinka asiakkailta saadaan kerättyä arvioita ja suosituksia.

Kun TripAdvisor oli hallussa, kerrattiin vielä somekanavia  ja yrityksen näkyvyyttä Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa. Somenäkyvyyden tehostamiseksi tulisi kaikki yrityksen julkaisut laittaa saman somenimimerkin ja #hashtag -merkintöjen piiriin. Yrityksen tulisi ottaa vähintään yksi #hashtag, jota käyttää aktiivisesti kotisivuilla, somekanavissa, printtimediassa, palvelutiskillä ja tapahtumissa.




tapahtumissa. Yrittäjät pääsivät tekemään myös analyysin yrityksensä näkyvyydestä ja maineesta sosiaalisessa mediassa osoitteissa www.underhood.com ja www.travelappeal.com.
Yrittäjien kommentteja valmennuspäivästä:
  • Todella paljon asiaa ja tietoa. uutta mietittävää tuli.
  • Paljon hyödyllistä infoa pienessä ajassa.
  • Innostava ohjaaja, mielenkiintoinen, vaikea asia.
  • Tällaisia valmennuksia lisää.
  • Kattava TripAdvisor tietopaketti. Kirsiä oli kiva kuunnella. Innostuin enemmän markkinointiviestinnästä, kun sain syväluotauksen aiheeseen. 

tiistai 24. huhtikuuta 2018

MESSUT JA ASIAKASHANKINTATILAISUUDET


Hankkeeseen kuuluneet asiakashankintatilaisuudet käynnistyivät syksyllä 2017 Tampereella Suomakiertueen ja Hyvinkäällä Kotimaan ryhmämyyntipäivien muodossa. Hankkeesta tehtiin esittelyvihkonen, jossa kerrottiin sekä hankkeesta että mukana olevista yrityksistä. Samalla kyseltiin asiakkailta, millaisia toivomuksia heillä oli. Vaikka välineenä oli hankkeen esittelyvihkonen, useat asiakkaat olivat kiitollisia siitä, että saivat materiaalia, missä oli monen yrityksen tietoja.

Syksyllä käynnistyi myös Visit Finland Akatemian tuotekehitysvalmennukset, jonka tuloksena yrittäjät innostuivat tuotteistamaan yhteisiä paketteja sekä uudistamaan vanhaa tuotantoaan. Uusista tuotteista koottiin tuotekorttivihkonen, jota yrittäjät olivat itse jakamassa Helsingin Matka 2018 -messuilla sekä Tampereella Supermessuilla.


Hankkeella oli 15 m2 Helsingissä ja Tampereella. Messuilla oli kahdeksan yrittäjää alanäytteilleasettajana ja Tampereella kolme. Kaikki hankkeessa mukana olevat yritykset olivat kuitenkin esillä hanke-esittelyn sekä tuotekorttivihkosen myötä, joita jaettiin messuilla yhteensä reilut 2000 kpl.

Matka 2018 -messuille osallistuminen mahdollisti messuihin liittyvän Pre tourin/fam tripin tuomisen alueelle. Kaikkiaan 14 kansainvälistä matkanjärjestäjää ja kolme Finnairin edustajaa osallistui vierailuun. Kaikki olivat kiinnostuneita alueen tarjonnasta. Matkanjärjestäjät olivat Japanista, Kiinasta, Australiasta ja Singaporesta. Projektipäällikkö osallistui Matka 2018 -messujen vapaamuotoiseen tiedotustilaisuuteen, jossa oli vieraina lukuisia bloggareita ja lehdistön edustajia. Tilaisuudessa olleella standilla projektipäällikkö esitteli hanketta ja antoi kiinnostuneille pienen taskulampun, jota näyttämällä he saivat messuosastolta pääsyliput Naivistit Iittalassa -näyttelyyn. Osastolla kävi useita bloggareita ja muutama lehdistön edustaja.

Palautteet messuille osallistumisesta olivat kannustavia. Mukana olleet yritykset kokivat osallistumisen antoisaksi mutta yhteistyön hyöty jää arvioitavaksi myöhempään. Molemmilta messuilta tuli toive, että Häme voisi esiintyä huomattavasti yhtenäisemmin, niin että mukana samalla osastolla olisivat niin pienet kuin suuretkin yritykset. Etenkin Tampereen messuilla oli merkille pantavaa, että Hämeestä oli useita osastoja eri puolilla messuhallia.

Tuotekorttivihko linkitettiin www.hyvaluontoinenhame.fi -sivustolle ja linkki lähetettiin myös kaikille syksyn 2017 aikana tavatuille matkanjärjestäjille.



tiistai 27. maaliskuuta 2018

VALTAKUNNALLINEN MAASEUTUMATKAILUSEMINAARI 21. – 22.3.2018


Hankkeen toimenpiteisiin kuulunut kotimaan opintomatka tehtiin Valtakunnalliseen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaariin, joka järjestettiin tänä vuonna Asikkalassa Hotelli Tallukassa. Päivien tavoitteena oli kehittää maaseutumatkailua, luoda verkostoja ja jakaa hyviä käytäntöjä.  Seminaarin teemana oli Uudet tuulet ja uudistuminen.

Seminaarin ohjelmassa kuultiin Vääksyssä sijaitsevan ranskalaisen kyläkaupan yrittäjän ja mainostajien liiton toimitusjohtajan Riikka-Maria Lemmingin kertomana mainonnan ja markkinoinnin mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Seuraavana olisi pitänyt olla äänessä Sipe Santapukki, mutta Sipen joutuessa sairaalaan, hänen terveiset seminaariin toi puoliso Minna Kauppi, moninkertainen Suomen mestari suunnistuksessa. Ennen lounasta kuultiin vielä Ville Haapasalon esitys Näe Suomi ulkomaalaisen silmin.




Iltapäivällä oli työpajojen vuoro. Ensimmäisessä työpajassa Linda Nystedt Kilpailu- ja kuluttajavirastosta avasi matkapalveluyhdistelmiin liittyvien lakien uudistamista ja soveltamista. Toisessa työpajassa Timo Pohjola KymiRingistä esitteli teemaa Suurtapahtumat maaseutumatkailun suurena mahdollisuutena. Työpajojen jälkeen Kristiina Hietasaari Visit Finlandista puhui maaseutumatkailun kansainvälistymisestä. Lopuksi päivän juontaja, moottoriurheilun monitoimimies, F1-sutdioisäntä Tomi Tuominen tenttasi paneelissa maaseutumatkailuyrittäjiä ja ajan vaikuttajia. Päätössanat ja yhteenvedon päivän aiheista teki Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Jari Parkkonen.

Seminaariohjelma ja esitykset löytyvät täältä.

Seminaariin kuuluva iltajuhla järjestettiin Lehmonkärjessä, upeassa Villa Vellamossa. Tervetulosanat lausui vuoden liikkuvimman kunnan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka. Sen jälkeen saimme nauttia suussa sulavia herkkuja Vellamo Menusta – Päijät Hämeen maakuntamenusta.





Illallisen jälkeen oli vielä vuorossa maaseutumatkailuyritysten palkitseminen. Vuoden Kellokas ja Vuoden kehittyvä yritys -palkinnot jakoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.


Toinen päivä oli retkipäivä. Osallistujat saivat valita kolmesta eri retkestä mieleisensä. Vaihtoehtoina olivat 1) Asikkalan aarteet 2) Kulttuurikierros Vesijärven maisemissa ja 3) Idän ihmeet

Retkipäivä meni rattoisasti kuunnellen oppaiden tarinoita matkan varrella olevista kohteista ja Asikkalan matkailusta yleisesti. Vierailukohteissa isännät ja emännät esittelivät itse toimintaansa. Saimme päivän aikana kuulla monia mielenkiitoisia tarinoita ja nähdä useita mukavia kohteita. Retkiohjelmien tarkemman sisällön näet täältä.


tiistai 20. maaliskuuta 2018

OPINTOMATKA BERLIINIIN 5.-8.3.2018

Hankkeen opintomatkalle Berliiniin lähdettiin maaliskuussa, koska silloin järjestettiin Euroopan suurimmat matkamessut, ITB Berlin 2018. Tutustuimme kaksi päivää messuosastoihin, emmekä vieläkään ennättäneet käydä kaikilla osastoilla! Osallistuminen messuille antoi yrittäjille perspektiiviä matkailualan laajuudesta maailmalla ja auttoi suhteuttamaan omia tuotteitaan ja palveluitaan kansainväliseen tarjontaan. Kilpailu on kovaa ja erottautuminen kansainvälisessä kaupassa vaikeaa.
Meille oli järjestetty messuille myös oma esittelytilaisuus Mecklenburg-Vorpommernin maaseutumatkailualueesta, joka kuuluu saksalaisten 10 suosituimman matkailukohteen joukkoon. 








Messujen lisäksi ohjelmaan kuului vierailu koko perheen elämyspuistoon Karls Erlebnisparkiin. Elämyspuiston rakenteissa on käytetty kierrätysmateriaaleja yli 50 %! Kohteessa saimme opastetun kierroksen perheyrityksen historiaan mansikkatilasta elämyspuistoksi. Siellä oli mansikka tuotteistettu viimeisen päälle: oli hilloja, mehuja, makeisia, tekstiileitä, kumisaappaita, astioita ym. mansikka-aiheista. Paikka tuoksuikin mansikalta, sillä siellä valmistettiin koko ajan hilloja ja makeisia myytäväksi.

Elämyspuisto on maksuton kohde ja siellä voi ostosten ja erilaisten aktiviteettien lisäksi nähdä tuotteiden valmistusta sekä seinillä olevan huikean teekannukokoelman, joka on päässyt myös Guinnessin ennätysten kirjaan. Olipa siellä vielä jäägalleriakin! 







Elämyspuistosta matka jatkui bio-maatila Domaine Dahlemiin. Iltapäivä ja ilta vierähtivät mukavasti tutustuen Berliinin vanhimpaan rakennukseen, joka toimii museona, palkittuun näyttelyyn Culinariumiin sekä bio-maatilaan traktorin vetämässä vaunussa. Saimme nauttia myös runsaan illallisen 100 % Bio-ravintola Landgastaus Dahlemissa, joka käyttää lähiruokaa.







Vierailimme myös Finnland-Instituutissa, jonka tehtävä on edistää Suomen ja saksankielisen markkina-alueen kulttuurivaihtoa. Lisäksi kuulimme matkatoimisto Finnland-Reiseshopin ja suomalaisten tuotteiden online-kaupan FinnKioskin esittelyn.

Yrittäjien kommentteja ITB-messuista

 •  Avartavaa! Hyvä nähdä Suomen näkyminen (tai hyvän messupaikan käyttö, xx €?)

   Massiivinen, suhteellisuudentaju kyllä vahvistui, Suomi-kuvan rakentamisen vaikeus.             Maaseutumatkailun haasteet yllättävän samanlaisia Pohjois-Saksassa.

   Suomen osasto huono ja vaikeasti lähestyttävä. Asiakkaiden huomion saamiseksi tarvitsee olla jotain. Kuvamuistot oli kiva juttu ja käteväkin tapa kerätä sähköpostiosoitteita.

  Valtava, labyrinttimainen paikka.

  Upeat isot messut. Hieno kokemus. Tuli fiilis, että 2 päivää tuli mukavasti vietettyä ”maailmalla”. Messualueelle penkkejä. Visit Finland?? Suomi kuvaa pitää parantaa näkyvyyden osalta jne.

• Järkyttävän isot messut! Suomen osasto oli kalsea – ei houkutellut. Pitäisi olla jotain tekemistä osastolla. Se saa ihmiset pysähtymään.

  Tosiaankin huomasi kuinka pieni on muiden matkailumaiden joukossa.

  Paljon uusia mielenkiintoisia ideoita ja joitakin hyviä kontakteja

  Valtavat messut, valtavasti nähtävää, valtavasti uusia ideoita. 


maanantai 19. maaliskuuta 2018

KANSAINVÄLISTYMISVALMENNUKSET

30.1. Marjo Ranta-Irwin, Blueberry Consulting ja 
6.2. Birgitta Palmqvist, Birgitta Palmqvist Production

Visit Finland Akatemian kansainvälistymisvalmennuksissa käytiin läpi valtava määrä asioita, jotka tulee ottaa huomioon haluttaessa kansainvälisiä asiakkaita. Aiheina olivat jakelutiet, markkinointiviestintä, myyntitilaisuudet, Fam tripit, pre- ja post tourit, matkanjärjestäjä- ja mediavierailut, vientikelpoisuus, tuotetyypit ja hissipuhe. Lisäksi käytiin läpi tuotekehitysprosessi, kohderyhmät ja tuotekortti (sisäinen), matkailutuotteen hinnoittelu (myös jakeluteitten kustannukset) ja hinnoittelutermit.

Päivien aikana käytiin läpi oikean kohdemarkkinan valintaprosessia ja sähköisiä myynti- ja markkinointikanavia. Tässä kävi selkeästi ilmi se, että kotisivut pitää olla kunnossa ja löydettävissä! Vaikka asiakas tulee jälleenmyyjän kautta, niin hän tarkistaa usein yrityksen kotisivut. Sähköisissä kanavissa kuvien ja videoiden merkitys korostuu.

Lopuksi käytiin läpi, mitä tietoja tulee kansainväliselle asiakkaalle suunnatussa tuotekortissa olla. Käytiin läpi myös muutamia yrittäjien tekemiä tuotekortteja ja arvioitiin niiden sopivuutta kansainvälisiä asiakkaita ajatellen.

Valmennuspäivien muistilista:

1. Ole mukana merkittävimmissä kanavissa, jotka toimivat kaikilla kv-markkinoilla, valitse tämän
lisäksi sopivat kohdemarkkinat ja jakelutiet valitsemasi kohdemarkkinan mukaan
2. Oma kotipesä kuntoon!
3. TripAdvisor haltuun
4. Netissä huomio haltuun 8 sekunnissa!
5. Myyntitilaisuudet kotimaassa ja ulkomailla (VisitFInland.fi)
6. Hissipuhe
7. Ole hereillä koko myyntitilaisuuden aikana
8. Famtripit ja mediamatkat tärkeitä – hae mahdollisimman suurta näkyvyyttä
9. Asiakkaan polku

14.3. Kari Halonen, ToolBox -travel marketing & consulting

Visit Finland Akatemia -valmennuskokonaisuuteen kuului myös Aasian ja etenkin Japanin matkailumarkkinoihin tutustuminen. Aluksi simme lyhyen katsauksen Japanin historiaan sekä avainlukuja japanilaisten matkailusta. Valmennuspäivän pääteemana oli kuitenkin paneutua tarkemmin Japanin uusiin asiakasryhmiin ja markkinointikanaviin. 

Matkailutrendeinä Japanissa:
ryhmämatkailu -->  yksilömatkailu
nähtävyyksien katselu --> teema- ja asiasisältöjen merkitysten kasvaminen
kiertomatkailu --> yksi kohde/alue/maa

Japanissa ostopäätöksen tekevät pääasiassa naiset ja markkinoinnin pääkohderyhmänä ovat Milleniaalit. He hyödyntävät digitaalisia palveluja, arvostavat brändituotteita, eivätkä ole huolissaan taloudellisesta tilanteesta,  Noin puolet heistä matkustaa ulkomaille kerran kolmeesa vuodessa, jonka vuoksi he ovat yksi tärkeimmistä kohderyhmistä.

Kävimme läpi myös Japanin markkinoilla toimivia tukkukauppoja, matkanjärjestäjiä ja matkatoimistoja sekä niiden rooleja.


Japanissa on tiukka kuluttajansuojalaki, jolla on myös epäsuoravaikutus suomalaisiin yrityksiin. Mikäli onnistuu saamaan tyytyväisen japanilaisen asiakkaan, pärjää minkä kansallisuuden kanssa tahansa.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Opinto- ja verkostoitumismatka Viroon 9.-10.1.2017

Matkalle lähdettiin 22 henkilön voimin. Opintomatkan vierailukoteet suunnitteli opas Elina Aro ja kuljettajana toimi Joonas Nieminen HämeBus Oy:stä. Majoitus- ja kartanokohteita edustivat Tunnelmakartanot, Renkaloma, Levomäen maatilamökit, Kriipin Lomamökit, Petäys Resort, Mustialan Kartano ja Willa Göös. Ravintolapalveluista mukana olivat Marskin Maja ja Rengon Pitopalvelu. Muista matkailupalveluista mukana olivat Räyskälä-Säätiö, Osuuskunta Monineuvo, Lepaan Matkailu, Naivistit Iittalassa, Iso-Hiiden Kartano ja PVPaintball.  Elina on asunut pitkään Virossa ja hänellä on siellä oma yritys. Saimme kuulla matkan aikana millaista yrittäjyys on Virossa. Ulla Heinonen Naivistit Iittalassa -säätiöstä on kirjoittanut opintomatkasta  oman blogin, jossa hän käsittelee enemmän yrittäjyyttä Virossa. Ullan blogi on luettavissa täältä.



Elina Aro teki perusteellista työtä perehtyen ennakkoon osallistujien yrityksiin ja etsi vastaavia yrityksiä vierailukohteiksemme. Matkan suunnaksi valikoitui Länsi-Viro, jossa vierailimme seitsemässä eri yrityksessä. Täältä löydät opintomatkan ohjelman.

Ensimmäisenä kohteenamme oli Kuusikun kartano (https://www.facebook.com/Kuusiku/?fref=ts)Omistaja oli juuri hankkinut kartanon ja on aloittelemassa sen kunnostusta.


Seuraavaksi tutustuimme Vigala joella olevaan lauttaan, jossa oli hyvät tilat 36 vieraalle, upea sauna ja palju (​http://parvematkad.ee/). Lisäksi yläkerrassa oli vuoteet 20 henkilölle! Tässä kohteessa totesimme viranomaismääräykset huomattavasti erilaisemmiksi kuin Suomessa.





Majoituskohteeksi Elina oli valinnut Luhtren Matkailutilan (​www.luhtre.ee).




Elina oli järjestänyt majoituskohteeseen verkostoitumisillallisen, johon osallistui parisenkymmentä virolaista yrittäjää. Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella uusien paikkojen esittelyjä. Esittelyistä jäi into päästä vierailemaan kohteissa vapaa-ajalla!


Opintomatkan toisen päivän tutustumiset aloitimme vierailulla Ruunaweren vanhaan postiasemaan
(​http://www.ruunawere.ee/fi/), joka toimii nykyisin hotellina. Tämä kohde selvästi inspiroi osallistujia.





Matkamme jatkui kohti Uuskaldan lomakylää (www.uuskalda.ee/index.php?pid=20&lang=1). Yrittäjä puhui viroa niin eläväisesti, että osa puheesta meni ilman tulkkaustakin. Kaikki varmasti muistavat lämpimän juoman ja leipäset, jotka hän tarjoili meille viimaisessa tammikuisessa säässä. Saimme leivän reseptinkin jälkikäteen, josta voimme muokata suomalaisen version.   




Uuskaldasta matkamme jatkui perheomisteiseen Dirhamin satamaan (http://dirhami.ee/). Dirhamin satama  edusti monipuolista modernia yritystä, jossa jo toimi hotelli, ravintola, satamapalvelut ja kalankäsittelylaitos. Heidän tulevaisuuden suunnitelmana oli sijoittaa 6 miljoonaa euroa alueelle, rakentaen mm. kylpylähotellin ja laajemmat satamapalvelut. 




Viimeisenä vierailukohteenamme oli Läänemaan suurin matkailukeskus Roosta (http://www.roosta.ee/), joka on keskellä kaunista mäntymetsää ja rantaa. Majoitus on mökeissä ja aktiviteetteina löytyy mm. seikkailupuisto, surffaus ja keilaus.





Osallistujien kommentteja opintomatkasta:
“Hyvät tutustumiskohteet, erinomainen esittely“ ,
“Vähän liian kiireinen aikataulu, ehkä yksi yö enemmän olisi ollut parempi, illanvietto jäi vähän lyhyeksi“
“ Hyvä kokonaisuus! Toimiva ja innostava ohjelma. Opintomatkan ajankohta hyvä“

“Opas aivan mielettömän ihana! Todella ammattitaitoinen ja osasi asiansa. Kiva reissu kaikin puolin“

Kuvat: kohdekuvat yritysten nettisivuilta, henkilökuvat A. Ojanen.